![]() Lyhyestä virsi kaunis: Kädestä suuhun periaatteella toimiva yhteishyödyllinen seura, jonka tarkoituksena on edistää suomalaista undergroundtaidetta, sallittakoon ilmaisu. Julkaisemme 2 (kaksi) kertaa vuodessa Sytyke nimistä lehteä, joka käsittää sisällössä kaikkea mahdollista painettavaa materiaalia. Jäsenmaksu kohtuullinen (mielestämme) 1,50 e per lehti. Elon laskuopin mukaan tämä tekee 3 euroa vuodessa, jotka voi maksaa vapaaseen tahtiin. Liittymisestä tiedot UKK:ssa. Asiasta heränneitä kysymyksiä voi lähettää meille joko PJ:lle, tai asiakaspalvelumiehelle. Myös UKK:ssa sietää käydä. Historiikki: Uuden vuosituhannen ensimmäisinä vuosina olin juuri saanut valmiiksi ensimmäisen sarjakuvakäsikirjoitukseni, ja etsin innolla uusia haasteta. Sellainen sattui löytymään erään foorumin tienoilta, Hannu Kesolan (kavereiden kesken Kespa) ilmoituksen muodossa jossa hän etsi käsikirjoittajaa. Tunsin pystyväni vastaamaan haasteeseen joten lähetin yhden aiemmin laatimistani kirjoituksista. Mies ei pitänyt siitä (duh!), mutta nähtyäni Shockin ymmärsin miksi; tyylimme erosivat jonkin verran. Tuli puhetta sivuista, ja jopa organisoidusta yhteisöstä joka suoltaisi laadukasta sarjakuvaa!! Tämä siis oli suuruudeenhulluutta, ymmärrän nyt sen. Silloin se tuntui hyvältä idealta....no kuitenkin! Tuosta aatteesta on myöhemmin poikinut tiivis sarjakuvayhteisömme ja toverit, joita saan kiittää lukuisista miellyttävistä muistoista sekä tuesta, vähäisempänä tuskin asiakaspalvelumiehemme, joka aina seisoi vierelläni sekä kovassa tuulessa että ei-niin-kovassa tuulessa (arvatkaa vaan kuka tätä tekstiä kirjoittaa sanelusta -Janne). Festareita tuli koluttua, Shockeja julkaistua lähemmäs kymmenen sekä eräitä epäonnistuneita väsäyksiä tehtyä. Hyvin nopeasti luovuin osaksi käsikirjoittajan urastani ja lähdin etsimään uusia haasteita. Muutaman vuoden epämääräisen sekoilun jälkeen totesin että "jukravit pojat, me tarvitaan tähän touhuun vähä RRRYHTIÄ", ja pojat vastasivat että "kyl sää nyt puhut tosia!". Ja niin alkoi hiljalleen Lecture RY:n suunnittelu käyntiin (2004 kesällä). Tästä ponnekkuudesta siinneenä nämä sivut sekä Lecturen suoman valtaisat mahdollisuudet ovat nyt käsiesi ulottuvilla. Olkaa hyvät. PJ Jarkko Polojärvi (Kirjoittanut sanelusta suurpiirteisesti Janne Lassila) |
![]() |
Copyright Lecture & kangastus.com 2001-2005